Kuvassa on viljapelto, jota pitkin kulkee henkilö lyhty kädessään. Henkilö näkyy kuvassa vain osittain.

Suomessa valmistettuja vegetuotteita

Teksti päivitetty 15.3.2024

Suomessa tuotetaan todella paljon kasvisruokaa. Monet yritykset kehittävät jatkuvasti uusia, innovatiivisia ja kiinnostavia tuotteita. Jos sinulle on tärkeää ostaa suomalaisia tuotteita ja tavoitteenasi on tehdä ekologisia valintoja, saat tästä listasta paljon vinkkejä.

Tähän artikkeliin on koottu paljon sellaisia tuotteita, jotka ovat hyödyllisiä erityisesti silloin, kun kokeilee ensimmäisiä kertoja kasvisruokaa tai jos ei vielä ihan tiedä, mitä kaikkea on tarjolla. Listattuna onkin siis paljon kasvimaitotuotteita, kasviproteiineja, valmisruokia ja totta kai myös erilaisia herkkuja.

Artikkeliin ei ole listattu erityisen tarkasti perusraaka-aineiden, kuten kasvisten, viljatuotteiden tai pakasteiden valmistajia tai tuotteita. Nämä tuotteet ovat keskimäärin ihmisillä jo valmiiksi käytössä ja niiden kasviperäisyys on myös usein helposti pääteltävissä.

Lista ei ole täydellinen, koska tuotteita on paljon ja niitä tulee myös jatkuvasti lisää. Voit käyttää apuna uusia tuotteita etsiessäsi vegaanituotteet.net-sivua. Myös tuotteiden valmistajien sivuilta löytyy paljon tietoa.

 

Ilmainen keittokirja!

Inna Somersalon ja kumppaneiden kirjoittama Härkäpapua sarvista -kirja on lähiruokaan perustuva täysin vegaaninen keittokirja. Sen kaikki reseptit on mahdollista valmistaa Suomessa kasvatetuista tai valmistetuista tuotteista. Sen voi ladata ilmaiseksi Vegaaniliiton sivuilta.

Tutustu myös Anniina Ljokkoin ja Liisa Kasken Perinnevegeä-kirjaan. Se kertoo Suomen alueen ruokaperinteistä ja kasvisruoan historiasta. Mukana on myös paljon reseptejä.

 

Onko kotimainen ekologista?

Vastaus kysymykseen riippuu siitä, millaisesta tuotteesta on kyse. Merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät alkutuotannossa eli pelloilla, laitumilla ja eläintiloissa.

Jos tarkoituksena on syödä ekologisesti, tulisi tuotteiden ekologisia vaikutuksia tarkastella kokonaisuutena. Kasviperäisen ruoan tuotanto on eläinperäisen ruoan tuotantoon verrattuna aina ekologista, joten myös kotimainen kasvisruoka on ekoteko.

Ruoan kuljettaminen kauempaa ei juuri lisää sen ekologisia vaikutuksia. Myös paljon puhutut pakkausmateriaalit ovat todellisuudessa vain pieni osa vaikutuksista. Kuljetusten ja pakkausten osuus tuotteen ekologisesta kuormasta onkin vain joitakin prosentteja. Saat aiheesta lisätietoa täältä.

Jos tavoitteenasi on suosia suomalaisia tuotteita ja tuottajia, on tähän hyvät mahdollisuudet myös vegenä! Tuotteita on paljon, ja niitä tulee jatkuvasti lisää. Suomalaisten kasvisten, kasviproteiinien ja muiden vegetuotteiden ostaminen tukee siis suomalaista maataloutta ja suomalaisia yrityksiä.

 

Kasvikset, hedelmät ja marjat

  • Hedelmä- ja vihannesosastolla on hyvin paljon suomalaista valikoimaa, ja niiden valikoimat laajenevat vuosi vuodelta. Esimerkiksi vesimelonia, päärynöitä ja inkivääriä voidaan kasvattaa Suomessa, ja niitä voi löytyä kaupan hevi-osastolta kausittain.
  • Monien pakasteiden raaka-aineet, kuten marjat, herneet ja erilaiset kasvissekoitukset, on kasvatettu Suomessa. Alkuperämaa selviää tuotepakkauksesta.
  • Säilykepunajuuria, suolakurkkuja ja muita säilykkeitä on saatavilla suomalaisista raaka-aineista valmistettuna.

 

Viljatuotteet

  • Viljatuotteet, kuten jauhot ja hiutaleet ovat hyvin usein suomalaisesta viljasta.
  • Vehnän, kauran, rukiin ja ohran lisäksi Suomessa viljellään myös tattaria. Lisää vaihtoehtoja ruokapöytään tuo myös speltti, joka on vehnälajike.
  • Suomessa kasvatetaan myös kvinoaa! Sunspeltin ja Rainingon luomutilan tuotteet ovat yleisimmin saatavilla. Suomalainen kvinoa on eri lajiketta kuin Suomen ulkopuolelta tuleva kvinoa, joten se on kooltaan pienempää. Siitä tulee kypsennettynä muuta kvinoaa pehmeämpää ja puuromaisempaa, ja se sopiikin parhaiten esimerkiksi pihvien ja pyöryköiden raaka-aineeksi.

 

Öljykasvien siemenet ja sokeri

  • Suomessa on myös paljon öljyjen valmistajia, ja yleisin ruokaöljyksi kasvatettava kasvi onkin rypsi. Saatavilla on tavanomaista sekä kylmäpuristettua rypsiöljyä. Kylmäpuristettu rypsiöljy voi tottumattoman suussa maistua voimakkaalle, eikä se siksi sovi esimerkiksi makeaan leivontaan kovin hyvin. Jos etsit vaihtoehtoa tavanomaisesti tuotetulle tai kylmäpuristetulle rypsiöljylle, esimerkiksi Neito-sarjassa on muutamia vaihtoehtoja. Myös sarjan voinmakuinen öljy on vegaaninen.
  • Hamppu on mielenkiintoinen ikivanha viljelykasvi, joka tekee uutta tulemistaan. Sitä myydään mm. kokonaisina ja kuorittuina siemeninä, rouheena, proteiinijauheena ja öljynä. Kokeile myös Hamppufarmin hamppusnacksia!
  • Suomessa kasvatetaan myös pellavaa. Siitä valmistetaan mm. öljyä ja rouhetta. Pellavan maku voi olla sellaisenaan voimakas. Miedon makuisia pellavatuotteita valmistaa Valo 24h.
  • Kitupellava eli camelina on myös kiinnostava, rasvahappokoostumukseltaan suositeltava kasvi. Siitä valmistetaan Suomessa öljyä.
  • Dansukkerin Suomalainen Taloussokeri on valmistettu suomalaisesta sokerijuurikkaasta. Useissa muissa sokereissa on mukana myös muualta tulevaa ruokosokeria, vaikka tätä ei pakkauksessa aina kovin selvästi kerrota.

 

Kasviproteiinit

  • Impolan kasvitila kasvattaa vihreitä linssejä
  • Härkäpapua myydään monessa muodossa, kuten kuivattuna, rouheena, muroina ja jauheena. Se on myös monen innovatiivisen kasviproteiinin raaka-aine. Jalotofu valmistaa siitä tempeä. Härkäpapua ja härkäpaputuotteita myyvät mm. Karviaisten tila, Vihreä härkä ja moni muu yritys.
  • Hernettä myydään kuivattuna, rouheena, jauhona sekä tietysti tuoreena kesäaikaan. Myös hernettä käytetään monen uuden kasviproteiinin raaka-aineena. Jalotofu valmistaa myös hernetempeä.
  • Makealupiinia myydään kuivattuna, rouheena ja jauheena. (Kyseessä on eri lajike kuin maanteiden varsilla kasvava lupiini.)
  • Jalotofu valmistaa tofua, revittyä tofua ja tempeä. Osa heidän tempeistään on valmistettu suomalaisista raaka-aineista, kuten härkäpavuista ja herneestä.
  • Pirkka-sarjassa on Jalotofun Suomessa valmistamaa tofua sekä vegejauhista, vegenakkeja, -makkaroita ja -leikkeleitä.
  • Herkkä Snacks tofunkaltainen härkäpavusta on härkäpapupohjainen vaihtoehto tofulle. Tuotteet valmistetaan Virossa suomalaisesta härkäpavusta. Herkkä snacks valmistaa myös rapeaksi paahdettuja ja maustettuja linssejä sekä pussiruokia.
  • Makulihan Makukeittiö-sarjassa on vegaanisia leikkeleitä, makkaroita ja nakkeja.
  • Nyhtökauran ja Delikauran kaura ja pavut tulevat Suomesta sekä Ruotsista ja herneproteiini Keski-Euroopasta.
  • Härkis valmistaa erilaisia härkäpaputuotteita, kuten Härkis-härkäpapumurskaa, Härkis-suikaleita ja -rouheita, Härkis-kaurajauhista sekä härkäpapugranolaa. Tuotteiden härkäpavut viljellään Suomessa.
  • Meeat Muu-tuotesarjassa on monenlaisia pihvejä, pyöryköitä, leikkeleitä, suikaleita, pihvejä ja makkaroita. Tuotteiden raaka-aineet vaihtelevat ja osa niistä on herne- ja osa vehnäpohjaisia. 
  • Apetitin kokonaan vegaanisessa Kasvisjauhis-tuotesarjassa on nugetteja, pyöryköitä ja pihvejä sekä pitsoja. Ne valmistetaan Suomessa, mutta niiden raaka-aineet tulevat pääosin Suomen ulkopuolelta. Tuotteet ovat gluteenittomia ja soijattomia. Apetit valmistaa myös muita kasvispihvejä, mutta ne eivät kaikki ole vegaanisia.
  • Vöner, Vegem, Santun seitan, Virna Foods ja SF-Vegefood ovat kaikki suomalaisia seitantuotteiden valmistajia. Seitanin pääraaka-ainetta eli vehnägluteenijauhoa ei tuoteta Suomessa, joten se tulee Suomen ulkopuolelta.
  • Hernis-safkasuikale on runsasproteiininen soijarouheen ja soijasuikaleiden tapaan käytettävä tuote. Tuote on valmistettu Suomessa, mutta sen pääraaka-aine tulee Euroopasta, koska sitä ei valmisteta Suomessa.
  • Vihreä härkä valmistaa härkäpapupastaa, -rouhetta, -jauhoja ja -hiutaleita suomalaisesta härkäpavusta.
  • Fallero on härkäpavuista tehty falafelpyörykkä, jota on saatavilla useampaa makua.
  • Bean better on fermentoidusta härkäpavusta valmistettu runsasproteiininen tuote ruoanlaittoon esimerkiksi jauhelihan tai kanasuikaleiden tilalle. Tuotteita on eri makuja.
  • Mama mem's valmistaa vietnamilaistyylistä tuoretofua.
  • Tofumoon valmistaa erilaisia tofu- ja tempetuotteita.
  • Happy Food -sarjassa on falafelmassaa, josta voi itse paistaa falafeleja. 
  • Leivon Leipomo valmistaa Boltsi-pyöryköitä, joiden pääraaka-aineina ovat siemenet ja kaura. Tuotetta käytetään liha- ja kasvispyöryköiden tapaan.

 

Kasvimaitotuotteet

  • Fazer Aito -tuotesarjassa on useita kaurapohjaisia tuotteita, kuten kauramaitoa, maustettuja kaurakermoja, kaurajogurttia, välipalajuomia, maustettuja kauravaniljakastikkeita sekä vaahtoutuvaa kaurakermaa. Tuotteiden kaura on suomalaista. Osa tuotteista on gluteenittomia. (Entiset Yosa-tuotteet ovat nykyisin Fazer Aito -tuotteita.)
  • Elovena-tuotesarjassa on tuttujen hiutaleiden lisäksi kauramaitoja, kaurajogurttia, kauravanukkaita sekä maustettuja kaurakermoja. Tuotteet valmistetaan Suomessa suomalaisesta, gluteenittomasta kaurasta.
  • Valio Oddlygood-tuotesarja on kaurapohjainen. Siihen kuuluu kasvimaitoja, jogurtteja, vaahtoutuvaa kasvikermaa (kauraton), leivontaankin sopivia lusikoitavia välipaloja ja muita ruoanlaittotuotteita. Tuotteet valmistetaan Suomessa suomalaisesta kaurasta. Tuotteet ovat gluteenittomia.
  • Juustoportti Friendly Vikings -tuotesarjassa on kauramaitoja, -jogurtteja ja kaurafraichea eli vegekermaviiliä. Tuotteet valmistetaan suomalaisesta kaurasta.
  • Plantin omistaa Valio ja sen tuotteet valmistetaan Suomessa. Planti-tuotesarjassa on mm. kaura-, soija- ja riisimaitoja, kaura- ja soijajogurtteja ja -fraicheja sekä vaahtoutuvaa kaurakermaa. Tuotteiden kaura on suomalaista.
  • S-ryhmän Kotimaista-tuotesarjassa on kauramaitoa ja kaurakermaa.
  • K-ryhmän Pirkka-sarjassa on kauramaitoa, kahviin soveltuvaa baristakauramaitoa sekä kaurakermoja ja kaurafraichea eli vegekermaviiliä.
  • Lidlin omista merkeistä Oattis-sarjassa on kauramaitoja, kaurakermoja ja kaurajogurtteja.
  • Mö kaurameijeri valmistaa jogurttia, rahkaa ja kreikkalaista vegejuustoa.

 

Vegejuustot

  • Porlammi on meijerialan yritys, jonka valikoimissa on myös vegaanisia Porlammin Vege -juustoja useaa eri makua paloina, siivuina ja raasteena.
  • Oddlygood-sarjassa on monenlaisia siivuja ja raasteita.
  • Ilo-tuotesarjassa on erilaisia tuorejuuston tavoin käytettäviä levitteitä, Vegaanin pizzamuru -juustoraastetta, erilaisia juustoviipaleita, valkohome- ja pippurijuustoa sekä vanukkaita vegenä. Tuotteet ovat gluteenittomia ja soijattomia.
  • Mö kaurameijerin valikoimissa on kasvipohjaiset vaihtoehdot fetalle (kreikkalainen) sekä vuohenjuustolle (chavre).

 

Valmisruoat

  • Hoviruoan Vege-tuotesarja on kokonaan vegaaninen. Hoviruoka valmistaa mm. vegaanisia lihapiirakoita eli vihiksiä, riisipiirakoita ja mustapapuburgereita.
  • Saarioisilla on vegaanisia valmisruokia, kuten makaronilaatikkoa.
  • Kokkikartanon usein vaihtuvassa valmisruokavalikoimassa on yleensä myös vegaanisia vaihtoehtoja.
  • Atrian valikoimissa on joitakin vegaanisia valmisruokia, kuten vegan pasanda, mexican bean pot ja hernebolognesepasta.
  • Pirkka-sarjassa on vegaanisia pinaattilettuja.
  • Härkis valmistaa kasviproteiinien lisäksi myös valmisruokia.

Vegaanisia valmisruokia on listattu myös tähän Vegaanihaasteen artikkeliin.

 

Kastikkeet, levitteet ja muut sekalaiset tuotteet

  • Kalavale valmistaa porkkala- ja munakoisosillisäilykkeitä.
  • Apetit-sarjan kukkakaali- ja parsakaaliwingsit löytyvät pakasteesta.
  • Poppamies on tulisiin tuotteisiin keskittynyt yritys, jonka valikoimasta suurin osa käy myös vegaaniruokavalioon. Heidän valikoimissaan on mm. Majonen-majoneeseja, nestemäistä savuaromia sekä erilaisia chilikastikkeita.
  • Alavuden öljypuristamon Juureva-juureslevitteitä on saatavilla kahta eri makua: punajuuri sekä valkojuuri-palsternakka. Myös yrityksen Punajuuripesto on vegaaninen. Tuotteet on valmistettu suomalaisista raaka-aineista.
  • Herkkutilan Vegaaninen valkosipulilevite on myös valmistettu Suomessa.
  • Auran levitteissä on useita vegaanisia vaihtoehtoja: valkosipuli-persilja, chili, paprika ja aurinkokuivattu tomaatti. Auralla on myös vegaanisia majoneeseja ja kastikkeita.
  • GreenJava Makea härkäpapukastike on härkäpavuista valmistettu vaihtoehto makealle soijakastikkeelle eli ketjap manisille.

 

Jäätelöt, sipsit sekä muut herkut ja välipalat

  • Fazerin makeisissa ja kekseissä on paljon vegaanisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi monet lakut, salmiakit ja hedelmämakeiset on valmistettu ilman eläinperäisiä ainesosia. Fazer valmistaa myös kauramaitosuklaata eli Oat Chocoa.
  • Pandan lakuista monet soveltuvat vegaaniruokavalioon. Myös Pandan tumma suklaa on maidoton. 
  • Kouvolan, Porvoon ja Lakumestan lakuista monet ovat kokonaan vegaanisia.
  • Goodio on suklaata valmistava yritys, jonka kaikki suklaat ovat vegaanisia.
  • Nokialainen Sorttiinan leipomo valmistaa monia vegaanisia leivonnaisia, joita voi ostaa monista Tampereen ja Helsingin ruokakaupoista. (Vegaaniset tuotteet on nimetty selkeästi.)
  • Trube valmistaa useampaa vegaanista leivonnaista, kuten suklaa-appelsiinikakkua.
  • Oikia-sarjassa on monia erilaisia vegaanisia sipsimakuja, kuten ranch, karamellisoitu valkosipuli, vihreä chili, sipuli & kermaviili ja mausteinen matilda, joka on ikään kuin makkaraperunat kaikilla mausteilla. Suurin osa Oikia-sipseistä on vegaanisia, ja ne tunnistaa vegaani-merkinnästä pakkauksessa. Sarjassa on myös kauravuustonaksuja eli vegaanisia juustonaksuja.
  • Weekend Snacks -sarjassa on hummus-, linssi- ja kvinoasipsejä.
  • Elovena-tuotesarjassa on paljon juotavia välipalajuomia sekä eväspatukoita, joista monet ovat vegaanisia. Tuotteiden kaura tulee Suomesta.
  • 3 kaveria tekee myös vegaanisia jäätelöitä. Heidän suosituin jäätelömakunsa on vegaaninen suklaa-pähkinäkinuski.
  • Jymy-jäätelövalmistajan valikoimissa on muutamia vegaanisia jäätelöitä, jotka tunnistaa pakkauksen Vegan-merkinnästä.
  • Friidu valmistaa vegaanisia jäätelöpuikkoja ja isompia pakkauksia. Jäätelöt tehdään härkäpavusta.
  • Caminito-jäätelö- ja sorbettivalmistaja tekee myös vegaanisia tuotteita.
  • Pirkka-sarjassa on vegaanisia sorbetteja ja jäätelöitä.
  • Suomen jäätelön tuotteista Tumma suklaa ja Raparperisorbetti ovat vegaaniset.


Tarkista tuotetiedot myös pakkauksesta. Apuna vegaanisten tuotteiden etsinnässä kannattaa käyttää vegaanituotteet.net-sivua.


Kuva: Guilherme Stecanella, Unsplash.com

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles