tammikuussa tapahtuu

Tammikuussa tapahtuu

Tammikuussa järjestetään useita Vegaanihaasteeseen liittyviä tapahtumia. Vegaanihaasteen kiertue saapuu viidelle paikkakunnalle ja kuun lopussa Vegaanihaaste on mukana Vegemessuilla. Lisäksi monilla paikkakunnilla järjestetään kauppakierroksia, elokuvanäytöksiä, nyyttäreitä ja tutustumisiltoja Vegaanihaasteen osallistujille.  

VEGEMESSUT

Vegemessut 2019 on viikonlopun mittainen täysin vegaaninen ruokatapahtuma, joka järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla 26.-27.1.2019. Vegemessuilla pääset tutustumaan erilaisiin vegaanisiin tuotteisiin ja maistelemaan uusia markkinoille saapuvia kasvisruokia. Luvassa on myös mielenkiintoista ohjelmaa, sekä herkullista ruokaa tarjoilevia ravintoloita. Vegaanihaasteen pisteellä pääset tapaamaan tuutoreita ja haasteen järjestäjiä!

Image removed.


MUUT TAPAHTUMAT KAUPUNGEITTAIN:

TAMPERE

  •  Vegaanihaaste-kiertue lauantaina 12.1. klo 13 pääkirjasto Metson Lehmus-salissa
    Tapahtumassa kuullaan kahta luennoitsijaa: laillistettu ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen kertoo monipuolisen vegaaniruokavalion koostamisesta ja ekologi, evoluutiobiologi Noora Kaunisto puhuu eläinten mielenmaisemasta. Tapahtumassa jaetaan myös rajoitettu määrä ilmaisia tuotekasseja, jotka sisältävät vegaanisia tuotteita. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
     
  • Ravintolatapaaminen torstaina 17.1.2019 klo 17.00  Classic American Dinerissä Koskikeskus-kauppakeskuksessa
    Kaikki Vegaanihaasteen osallistujat ja vegaanisesta ruoasta kiinnostuneet ovat tervetulleita maistelemaan yhdessä kuuluisaa Beyond Meat -burgeria, jonka Classic American Diner toi Suomeen joulukuussa 2018. 
    Samalla pääset vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta tai yleisesti vegaanisesta ruoasta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Tampereen vegaanituutoreita.
    Osoite: Hatanpään valtatie 1, kolmas kerros.
     
  •  Leivosmyyjäiset lauantaina 19.1. kello 12–16 Tampereen Vegekaupalla 
    Kaikki tuotto leivosmyyjäisistä menee Vegaanihaastekampanjan tukemiseen!  Myynnissä monenlaisia vegaanisia herkkuja, myös            paljon gluteenittomia leivoksia. Vegekauppa löytyy osoitteesta Aleksanterinkatu 26.
     
  •  Vegaanihaasteen nyyttärit torstaina 31.1. kello 18-21
    Nyyttärihenkinen avoin tapahtuma kaikille vegaanisesta ruoasta kiinnostuneille ja Vegaanihaasteen osallistujille. Voit tuoda jotain vegaanista herkkua (joko valmista tai itse tehtyä). Nyyttärit pidetään Oikeutta eläimille -yhdistyksen toimistolla osoitteessa Kuninkaankatu 39 (rappujen välinen ovi, katutaso). Tilaisuus on avoin ja maksuton.



SEINÄJOKI

  • Vegaanihaaste-kiertue lauantaina 5.1. klo 12 kaupunginkirjaston Jaaksi-salissa
    Tapahtumassa kuullaan kahta luennoitsijaa: laillistettu ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen kertoo monipuolisen vegaaniruokavalion koostamisesta ja ekologi, evoluutiobiologi Noora Kaunisto puhuu eläinten mielenmaisemasta. Tapahtumassa jaetaan myös rajoitettu määrä ilmaisia tuotekasseja, jotka sisältävät vegaanisia tuotteita. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
     
  • Ravintolatapaaminen torstaina 10.1. kello 16.15 ravintola Golanissa
    Tapaaminen Vegaanihaasteeseen osallistuville ravintola Golanissa. Tule mukaan maistelemaan mitä vegaanisia ruokia Golani tarjoaa! Samalla pääset vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Seinäjoen vegaanituutoreita. Ravintola löytyy osoitteesta Keskuskatu 17.
     
  • Kauppakierros  maanantaina 14.1. kello 17.30 Hyllykallion Prismassa
    Kauppakierroksella kartoitetaan Prisman vegaanisia ruokavalikoimia. Oppaina toimivat Vegaanihaasteen tuutorit. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
     
  • Ravintolatapaaminen tiistaina 15.1. kello 16.30 Classic American Dinerissa 
    Kaikki Vegaanihaasteen osallistujat ovat tervetulleita maistelemaan yhdessä kuuluisaa Beyond Meat -burgeria, jonka Classic American Diner toi Suomeen joulukuussa 2018. 
    Samalla pääset vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta tai yleisesti vegaanisesta ruoasta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Seinäjoen vegaanituutoreita. Ravintola löytyy osoitteesta Kalevankatu 2.
     
  • Ravintolatapaaminen lauantaina 19.1. kello 15.30 Äärellä Kuppi+Kattila -ravintolassa
    Tapaaminen Vegaanihaasteeseen osallistuville Äärellä Kuppi+Kattila -ravintolassa. Tule mukaan maistelemaan millaista vegaanista ruokaa paikka tarjoaa! Samalla pääset vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Seinäjoen vegaanituutoreita. Ilmoittaudu mukaan täällä
    Osoite: Kauppakatu 19
     
  • Kahvilatapaaminen tiistaina 29.1. kello 17 Valkoinen Puu -kahvilassa
    Tapaaminen Vegaanihaasteeseen osallistuville ja muille kiinnostuneille Valkoinen Puu -kahvilassa. Tule mukaan maistelemaan mitä vegaanisia herkkuja kahvila Valkoinen Puu tarjoaa! Samalla pääset vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Seinäjoen vegaanituutoreita.
    Osoite: Kalevankatu 11

     
  • Vegaanihaasteen päättäjäisnyyttärit lauantaina 9.2. kello 16
    Vegaanihaasteen päättäjäisnyyttärit järjestetään Vegaanihaasteeseen osallistuneille ja Seinäjoen vegaanituutoreille. Tuo nyyttäreihin mukanasi jotain pientä vegaanista maisteltavaa jaettavaksi kaikille. Ideoita tarjottaviin löytyy esim. Vegaanituotteet-sivuilta: http://www.vegaanituotteet.net Voit toki myös valmistaa tarjottavia itse Vegaanihaasteen reseptien inspiroimana! https://vegaanihaaste.fi/reseptit/
    Osoite ja tarkemmat tiedot täällä.


    JYVÄSKYLÄ
  • Elokuvanäytös : The Last Pig maanantaina 7.1. kello 18 kaupunginkirjaston Unon-salissa
    The Last Pig on koskettava dokumenttielokuva sikafarmarista, joka alkaa epäillä ammattinsa oikeutusta. Elokuva nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä lajien tasa-arvosta ja myötätunnon voimasta. Se ei saarnaa, vaan kertoo rohkaisevan tarinan miehestä, joka muuttaa elämänsä suunnan täysin. 
    Näytös on ilmainen ja avoin kaikille.
     
  •  Vegaanihaaste-kiertue  lauantaina 19.1. kello 12 kaupunginkirjaston Unon-salissa
    Tapahtumassa kuullaan kahta luennoitsijaa: laillistettu ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen kertoo monipuolisen vegaaniruokavalion koostamisesta ja ekologi, evoluutiobiologi Noora Kaunisto puhuu eläinten mielenmaisemasta. Tapahtumassa jaetaan myös rajoitettu määrä ilmaisia tuotekasseja, jotka sisältävät vegaanisia tuotteita. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
     
  • Ravintolatapaaminen perjantaina 25.1. kello 18 Ravintola Sohwissa
    Tapaaminen Vegaanihaasteeseen osallistuville ja muille kiinnostuneille Ravintola Sohwissa. Tapaamisessa tutustutaan Sohwin vegaaniseen tarjontaan ja samalla pääsee vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Jyväskylän vegaanituutoreita.
    Osoite on Vaasankatu 21, tapaaminen Sohwin kabinetissa (sisäänkäynnistä oikealla).
     
  • Vegaaninen kokkauskurssi tiistaina 29.1. kello 17 Viitaniemen koululla
    Kurssilla tehdään sekä pääruokia että jälkiruokia. Vaihtoehtoja on perusarkiruoasta vähän vaativimpiin resepteihin. Lopuksi ruokaillaan yhdessä ja kaikki pääsevät maistelemaan tehtyjä annoksia.
    Myös lapset ovat tervetulleita kurssille.
    Kokkauskurssin järjestää Oikeutta eläimille Jyväskylä ja Luonto-liiton Keski-Suomen piiri. Kurssimaksu on 8 € / tai alennettu hinta 6 € Luonto-Liiton jäsenille ja alle 12-vuotiaille lapsille.
    Kurssipaikkana toimii Viitaniemen koulun kotitalousluokka, osoite Viitaniementie 20.



TURKU

  • Vegaanihaaste-kiertue keskiviikkona 16.1. kello 17 Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa
    Tapahtumassa kuullaan kahta luennoitsijaa: laillistettu ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen kertoo monipuolisen vegaaniruokavalion koostamisesta ja ekologi, evoluutiobiologi Noora Kaunisto puhuu eläinten mielenmaisemasta. Tapahtumassa jaetaan myös rajoitettu määrä ilmaisia tuotekasseja, jotka sisältävät vegaanisia tuotteita. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
    Taide- ja toimintatalo Vimman osoite on Aurakatu 16, luennot kolmannen kerroksen salissa.
     
  • Elokuvanäytös: The Last Pig perjantaina 25.1. kello 18 Turun yliopiston Publicumin PUB2-salissa
    The Last Pig on koskettava dokumenttielokuva sikafarmarista, joka alkaa epäillä ammattinsa oikeutusta. Elokuva nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä lajien tasa-arvosta ja myötätunnon voimasta. Se ei saarnaa, vaan kertoo rohkaisevan tarinan miehestä, joka muuttaa elämänsä suunnan täysin. 
    Osoite: Assistentinkatu 7
    Näytös on ilmainen ja avoin kaikille.
     
  • Avoimet ovet Turun eläinoikeuskeskuksella torstaina 31.1. kello 16–19
    Tammikuun vegaanihaasteen viimeisenä päivänä Turun eläinoikeuskeskukseen ja sen järjestöihin on mahdollista tulla tutustumaan rennon kahvittelun merkeissä. Millaista on toimia esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestössä tai Vegaaniliitossa, entä mitä Animalia ja Eläinoikeuspuolue tekevät paikallisella tasolla? Löydät paikan päältä eri järjestöjen aktiiveja joilta on mahdollista kysyä tavoitteista ja toiminnasta, mutta myös esimerkiksi kasvissyönnistä ja eläinten oikeuksista yleisemmin.
    Tarjolla on teen ja kahvin lisäksi vegaanista syötävää. 
    Osoite: Yliopistonkatu 2



HELSINKI 

  • Vegaanihaaste-kiertue tiistaina 29.1.  kello 17  Uuden ylioppilastalon  Wilhelmsson-salissa
    Tapahtumassa kuullaan kahta luennoitsijaa: laillistettu ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen kertoo monipuolisen vegaaniruokavalion koostamisesta ja ekologi, evoluutiobiologi Noora Kaunisto puhuu eläinten mielenmaisemasta. Tapahtumassa jaetaan myös rajoitettu määrä ilmaisia tuotekasseja, jotka sisältävät vegaanisia tuotteita. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
    Uuden ylioppilastalon osoite on Mannerheimintie 5, Wilhelmsson-sali viidennessä kerroksessa.

 

  • Tutustumisilta perjantaina 18.1. kello 18 Vegaaniliiton toimistolla
    Tutustumisilta VEganihaasteen osallistujille ja muille kiinnostuneille. Ohjelmassa tutustumista ihmisiin, napostelua ja tietoa Vegaaniliiton toiminnasta. Tarjolla pientä purtavaa, joiden lisäksi pöytää voi vapaasti kartuttaa omilla vegaanisilla tarjottavilla tai kaupan tuotteilla.
    Tapahtuman järjestää Vegaaniliitto, ja se on ilmainen ja avoin kaikille. Vegaaniliiton toimisto löytyy osoitteesta Suvilahdenkatu 4.



ESPOO

  • Kauppakierros lauantaina 12.1. kello 16 kauppakeskus Sellon Citymarketissa
    Kauppakierroksella kartoitetaan Citymarketin vegaanisia ruokavalikoimia. Kierroksen järjestää Animalian pääkaupunkiseudun alueosasto. Tilaisuus on avoin ja maksuton.

     

OULU

  • Kauppakierros joka torstai tammikuussa (10.1., 17.1., 24.1., 31.1.) kello 17 Raksilan Citymarketissa
    Kauppakierroksilla kartoitetaan Citymarketin vegaanisia ruokavalikoimia. Kierrokset järjestää Oulun        Animalia. Tilaisuudet ovat avoimia ja maksuttomia.
     


JOENSUU

  • Ravitsemusluento torstaina 24.1. kello 18 Yhteisötila Aavassa
    Elintarviketieteiden maisteri (ETM), laillistettu ravitsemusterapeutti Johanna Kaipiainen luennoi vegaaniruokavaliosta ja sen koostamisesta. Tarjolla on myös pientä purtavaa. Tapahtuman järjestävät Vegaaniliitto Joensuu, Oikeutta eläimille Joensuu ja Animalia Joensuu.
    Yhteisötila Aava löytyy osoitteesta Rantakatu 23, 2. kerros.
    Luento on ilmainen ja kaikille avoin. 



ROVANIEMI

  • Kahvilatapaaminen keskiviikkona 16.1. kello 17 WOODSS-kahvilassa
    Tapaaminen Vegaanihaasteeseen osallistuville ja muille kiinnostuneille WOODSS -kahvilassa. Tapaamisessa tutustutaan kahvilan vegaaniseen tarjontaan ja samalla pääset vaihtamaan kokemuksia Vegaanihaasteesta muiden osallistujien kanssa sekä tapaamaan Rovaniemen vegaanituutoreita.
    Osoite: Koskikatu 14-16
Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles